Pitkän pitkän tauon jälkeen palataan juhannusviikkoon. Aika kiva muistella alkukesää näin elokuun alussa eli siis melkein kesän lopussa. Olen tosin kuullut, että täällä kesä jatkuu vielä syyskuussakin, että täällä mennään vasta vähän yli puolen välin :D Koittakaa selvitä, tästä tuli aika pitkä lyhenne viikosta.
Maanantaina lähti viimeinen viikko koulua käyntiin. Päivät ovat vaan puolikkaita, ja Max sanoi tulevansa kotiin kello 12.00. Olin menossa koulubussin pysäkkiä kohti, kun Greg sanoi, että hän menee Maxia vastaan. Greg soittaa mulle n. 12.30, että mihinkä aikaan sen Maxin nyt oikein pitäis tulla kotiin, kun sitä ei näy. Sanoin, että Max kertoi tulevansa kotiin puolenpäivän aikaan. Greg lähtee koululla käymään, ja minä jään pysäkille odottamaan, jos poika vaikka putkahtais kotiin. Minä istun ja odotan, mutta mitään ei kuulu. Sitten nään Gregin auton kurvaavan mutkan takaa, ja Max on kyydissä. Kuulemma se koulubussi lähtee vasta kello 12.45 eikä tuntia aikasemmin... Tällainen jännitysepisodi meillä oli maanantaina!
Tiistaina oli normaalisti Starbucks tapaaminen. Mentiin myös hakemaan jäätynyttä jugurttia. Se on niin hyvää!!! Voin melkein sanoo, että se on parempaa kuin jäätelö.
Keskiviikkona näin Theresan, Saskian ja Johannan Mt. Kiscossa. Mentiin hakemaan frozen yogorttia, ja siitä Targettiin. Vettä tuli kun saavista kaatamalla, aivan kuin eilenkin.
Torstaina huomattiin uusi pois meno akvaariossa. Toveri, kun itse sen nimitin lähti keskuudestamme. Siellä on nyt siis enää kaksi kalaa. Ne uudet: keltainen ja se harmaa. Toverin kuolinsyytä ei tiedetä, ja se on saatettu jo märkään hautaansa perheen läsnä ollessa eli siis vessanpönttöön.
Perjantai, Juhannusaatto:
Maxillä on tänään viimeinen päivä koulua. Huomisesta alkaen se on sitten nelosluokkalainen :) Max jäi kotiin, kun koulupäivä olisi ollut huimat 60 minuuttia pitkä. Mitä järkee tollasessakin päivässä oikein on?! Sen ymmärän (miten itselläni oli), että todistukset haetaan seuraavana päivänä ja koululla ollaan se puoli tuntia, mutta että koulubussilla ensin kouluun, siellä yksi tunti ja sit sama vaiva takaisin kotiin. hmph.
Iltapäivällä mentiin katsomaan Cars 2 ensi-iltaan. En ollut ihan varma kuinka Danburyn teatteriin mennään, ja gps oli Francecillä, joten päätettiin lähteä vähän aikasemmin kuin olisi tarve.
Kello on siis 16.05 kun lähdetään. Kun päästään moottoritielle 684 pohjoinen, tajuan että nythän on paras ruuhka-aika töistäpalaajilla. Ei siinä mitään, 684:ää ei tarvitse kulkea kauaa, että pääsee tielle 84 pohjoinen, jota tietä pitää kulkea jos haluaa mennä Danburyyn. Nopeus on maksimissaan 30-40mph (sallittu nopeus 50-65) ja kello alkaa lähestyä 16.30. Lopulta päästään tielle 84, ja nopeusmittarin luku kasvaa 50mph vaikka tiellä onkin aika hyvin liikennettä. Tätä tietä pitää kuitenkin kulkea melkein seuraavat 10mailia ja se vie aikaa.
Lopulta päästään tutulta kuulostavan rampin kohdalle, mutta Googlemapsin ohjeet sanovat aivan muuta. Hmm.. Mitä tehdä? Tällä kertaa päätin luottaa vaistooni ja toivoa parasta, ja mennä rampista ylös. Päätös osoittautui aivan oikeaksi, ja näin yhä enemmän tuttuja maisemia. Olimme teatterilla 16.55, ja kävelemässä ovea kohti, kun huomaan, että en löydä lompakkoani mistään. Max alkaa jo tässä kohtaa turhautua ja minäkin jo melkein heitän hanskat tiskiin. Onneksemme kokeilin farkkujen taskuja, ja sinne oli jäänyt pari kymppiä tankkauksesta! En yleensä pidä rahaa taskuissa, joten tämä oli ihme! Kello on 17.00 kun päästään sisään ja elokuvan pitäisi alkaa nyt. Onneksi ei tarvinnut jonottaa lippuja, vaan päästiin suoraan tiskille. Salissa istuttiin varmaan 17.03 eikä jääty mistään paitsi!! :)
Ps. Ovella ei ollut edes lippujentarkastajaa, joten periaatteessa ei oltais ees tarvittu lippuja ;) Tälläinen oli minun juhannusaatto. Hieman erilainen kuin yleensä...
Lauantaina olin kotona ja varmaan tylsin päivä ikinä. Frances ja Max oli ostanut kaksi kalaa lisää. Valitettavasti en huomannut kuvata niitä heti sinä päivänä. En vielä siinä vaiheessa tiennyt, että teen akvaariosarjan tänne :D
Sunnuntaina meidät oli kutsuttu grillijuhliin. Siellä oli noin 10 vanhempaa ja lapset. Lapset sai melskata uima-altaassa, kun taas aikuiset jutteli boolikupin ääressä tai kaljatölkki kädessä. Except me! Tänään on myös clustermeeding Yorktown hightsissä, ja olin ajatellut mennä sinne grillailun jälkeen. Alettiin syömään vasta viiden jälkeen, joten jouduin lähettää Sharonille (ohjaajalleni) viestin, että en pääsekään tulemaan. Ei se sinänsä haitannut kun oli muutenkin kivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti