keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Loma on nyt ohi!

Koitan palailla takaisin tänne blogin puolellekin pikku hiljaa. On ollut muka niin kamalasti tekemistä, että en oo muistanut tänne tulla päivittämään. En edes tiedä miten mulla on tänne kuvia laittaa :D

Me jäätiin siis kesäkuun viimeiseen viikkoon. Maxillä alkoi leiri maanantaina 27 päivä. Leirithän on tääläl ihan erilaisia kun siellä. Täällä viedään lapset aamulla leirille ja iltapäivällä haetaan takaisin kotiin. Hyvä kun täällä on edes kuultu mistään yöleireistä. Leirit on siis vähän niin kuin jotain päiväkerhoja, paljon lapsia ja paljon tekemistä.

Maxin leiri on läheisessä puistossa kirjaston vieressä. Max joutuu siis olemaan koko päivän ulkona kuuman auringon alla. Ei käy kateeks!! Tän leirin kohokohta on vesiliukumäki. Max oli siitä niin innoissaan ennen leiriä ja varsin leirin jälkeen. Sillä oli varmaan sata ja yks tarinaa siitä kerrottavana, kuinka liukumäki oli aika korkea ja rappuset ei ollut mitkään parhaat, kuinka Max meinas tippua kun jalka lipes, kuinka joku sen kaveri laski mahaltaan siellä alas ja kuinka joku poika tippu rappusilta. Tossa nyt oli muutama esimerkki, mutta sitä puhetta tuli kuten yleensä.

Päivän lopputulos autossa kotimatkalla
Illalla menin Maxin ja Gregin kanssa high schoolille kun Maxillä alkoi tänään myös road runner. Toi on sellainen parin tunnin leikki-juoksu-liikuntatapahtuma. Luulisi että poika on väsynyt illalla kun menee nukkumaan.

Tästä sitten alkaa tällainen aikataulu. Ma-pe leirille kello 9-15, road runner on ti ja to klo 18-20 sekä jalkapallo harjoitukset ti klo 18-19 sekä la 8-9. Aika tiukka aikataulu, mutta eiköhän se jotenkin lutviudu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti