maanantai 30. toukokuuta 2011

Memorial day grillibileet

Lauantain ja sunnuntain välinen yö meni koneella istuessa. Jämähdin pelaan jotain maatilapeliä, jossa pitää suojella kanoja, lampaita ja lehmiä karhuilta, ja sit samalla pitää tuottaa leivoksia munista, villasta kangasta ja maidosta juustoa. Kelloo kattelin sit seuraavan kerran jotain 5.45...

Tossa on näkymää mun huoneesta kello 5.48. En ollu ees huomannu että päivä oli alkanut sarastaa, ennen kuin vasta sen kello kattomisen jälkeen. Vähän on kyllä ikävä valoisia öitä. Niitä odottaa aina niin paljon talvella, kun on pimeetä ja kylmää. Ja keväällä vielä enemmän siihen aikaan, kun päivä on jo huomattavasti pitempi, mutta kuitenkin illalla kaheksan aikaan tulee pimeetä.

Otin vähän selvää, niin täällä aurinko nousee n 5.27, eli en ihan kamalasti myöhästynyt auringon noususta. Linkki menee sivustolle, jossa näkee maailman laajusesti auringon nousut ja -laskut. Paikka nyt ei ollut ihan oikea, mutta tarpeeks lähellä, että pystyi sitä käyttämään.



Päivällä mentiin grillibileisiin Francesin äidin ystävälle. Siellä oli kutakuinkin sama porukka kuin äitienpäivänä, sillä erotuksella että Francesin sisko perheineen ei ollut paikalla. Ruokaa oli niin monta sorttia, että en ala luetteleen niitä kaikkia. Ihan perus jutut oli esillä kuten esim. makkaraa, kanaa, vihreä salaatti, perunasalaattia (ei sellasta mihkä me ollaan totuttu), leipää. Oli siellä jotain kasvijuttuakin, vihreitä palkopapuja, mozzarella palloja ja jotain taikinakääröjä. Eniten tykkäsin vihreeestä salaatista ja perunasalaatista. Olisin voinu syödä vaan niitä.

Huomenna olisi tarkoitus mennä cityyn, kun huomenna on Memorial day. Siellä on joku paraati ja merimiehet laivoineen tulee satamaan. Niihin paatteihin saa mennä sisälle kattoon Gregin mukaan. Katotaan sit huomenna kuinka syvällä eksytään Theresan kanssa...

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kesä menee nopeesti altailla

Tänään aukes uima-altaat!! JEE!!! Mentiin sinne pariks tunniks hengaamaan. Nyt sit jos vaan muistais miten sinne pääsee... Siellä oli muuten naisuimavalvoja :s

Jos joku tietää mikä toi on niin ois kiva jos kertois. Noita näkee täällä nimittäin päivittäin, ja mulla ei oo hajuakaan noitten nimestä.

Sain tänään kirjeen kotoo. Oli aika kiva ylläri :) En laita ollenkaan pahakseni, jos joku haluaa lähettää kirjeitä tänne. On se kirje ihan eri asia, kuin joku facebook tai sähköposti!

Perjantai-ilta kahdestaan

Päätin mennä ostamaan uudet bikinit tänään. Kaupasta ei ollut mitään tietoa, mutta päätin että en mene tällä kertaa Danburyyn, kun ei siellä ole oikein sellasta kauppaa mistä voisin ostaa biksut. Seikkailin taas tien päällä, mutta tällä kertaa GPS penkin alla mukana, ja tiet vähän tutumpina.

Bikinejä ei vielä löytynyt, mutta ostin shortsit.


Illalla Frances ja Greg meni syömään ja keilaamaan, joten jäätiin Maxin kanssa kahestaan kotiin. Ilta meni muuten hyvin, mutta ei se nukkumaan meno. Max ois halunnut katsoa telkkua sängystä, että se nukahtais sen ääreen sitten. En antanut siihen lupaa, ja sitten piti soitella pariin kertaan Francesille ja Gregille. Lopulta se meni siihen, että Greg käski, mun sanoo Maxille että se tulee kotiin. Maxhän meni ihan paniikkiin siitä. Se rupes huutaan ja mesoon kahta kauheemmin. "Sä oot pilannut mun elämän heti ensimmäisestä päivästä lähtien kun tulit. Palaa sinne mistä tulitkin, äläkä tuu ikinä takasin." Max meni huoneeseensa ovet paukkuen, ja kun menin sinne viis minuuttia myöhemmin, Max pyysi anteeks sanojaan. Max nukahti 22.30, puoltoista tuntia nukkumaanmenoajasta... Greg ei tullut kotiin, uhkaili vaan.

Kattelin vielä Basic Instinct kakkosen. Tykkäsin enemmän siitä ensimmäisestä osasta. Se oli paljon kierompi ja julmempi leffa.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Salilla

Nyt se sää on sitten muuttunut ihan päinvastaseksi. Täällä vaan aurinko paistaa ja lämpätila hipoo 30 astetta. Tykkään!

Aamupäivästä menin Theresan kanssa salille. Frances kertoi eilen illalla, että sinne saa ottaa yhden kaverin mukaan, niin mikä ettei. Liikkunta on paljon kivempaa kaverin kanssa kun yksin.

Salille, kun päästiin, niin siellä tuli joku nainen tivaamaan ID-korttia. No mullahan se on, mutta Theresa joutui antamaan ajokorttinsa pantiks, että se sai kortin, että se pääsee pukuhuoneista pois. Jep, pukuhuoneisiin pääsee sisään ihan tosta noin vaan, mutta sitten jos haluaa takaisin salin puolelle, tarvii sen kortin avaamaan oven. Siellä pukuhuoneessa on vielä ulko-ovi, josta pääsee kulkemaan mitenkä päin vaan haluaa. Just. En kyllä taaskaan ymmärrä amerikkalaisia. Minkä takia sitä lukkoa ei oo voitu siirtää siihen ulko-oveen, että pukuhuoneeseen pääsy ois vaikeempaa? Ja minkä takia siinä ovessa ei oo lukkoa, jos haluaa mennä pukuhuoneeseen? 

Sain sieltä mukaani vielä säännöt ja niissä sanotaan, että vierailija voi tulla salille kolme kertaa kuukaudessa?! Ehkäpä ne ei halua sinne ulkopuolia, kun ei oo mitään järkee käydä kolme kertaa kuukaudessa salilla. Onneks ne tenniskentät ja uima-altaat on eri juttu. Niihin saa mennä aukiolo aikoina kuuden kaverin kanssa, eikä oo aikarajaa tai kertarajaa.

Maxin koulun jälkeen mentiin taas puistoon.Nyt on siten pari kuvaa sieltä.

Kiipeilyteline
Joku tollanen riippumislaite

torstai 26. toukokuuta 2011

Pääsin tähän päivään mukaan!

Tänään menin ensimmäistä kertaa salille täällä. Me asutaan sellaisella alueella, että meillä on toimintakeskus tossa ihan vieressä. Siellä on sali, golf-kenttä, biljardia, pingistä, tenniskenttiä, uima-altaita, ja vaikka mitä. Siinä on joku vuosittainenmaksu, ja se on tarkoitettu vain tällä alueella asuville, joten mun ei tarvi maksaa mitään :) Uima-altaat aukeaa tänä viikonloppuna, joten tulee pieni kiiru ostaa uudet bikinit!

Liikunta ja terveellinen ruoka (kuten kasvikset) on täällä tosi kalliita. Kattelin jotain ryhmäliikunta mahdollisuuksia ilmoitustaululta siellä salilla, niin ne kaikki oli yli 50D (pahoittelen että joudun käyttämään D:tä, mutta en saa dollarin merkkiä mistään) neljä kertaa. Hirveetä riistoo oikeesti. Minä käyn ihan kiltisti vaan salilla, vaikka tykkään enemmän ryhmäliikunnasta (mulla on ikävä body steppiä!!!).


Golf-kentän vesieste, jossa on joutsenia
Theresa tuli meille päivällä ottamaan arskaa. Minä laitoin kiltisti aurinkorasvaa nyt kun mulla on sitä. Kysyin Theresalta oliko se laittanut ja että haluaako laittaa, niin vastas että ei oo laittanut, ja pärjää ilmakin. Oltiin oltu puol tuntia auringossa, niin Theresa laitto rasvaa :D Tänään oli oikein kiva ilma, aurinko paisto täysillä, ei ollut juuri ollenkaan pilviä, lämpötila oli netin mukaan 23 astetta, mutta se oli kyllä enemmän, varmaan lähempänä 30 astetta. EIKÄ SATANUT! :)

Nyt kun pääsin tähän päivään mukaan, koitan päivitellä tätä päivittäin. Se on paljon helpompaa mulle, kun ei tarvi muistella mitä teki viime viikolla, ja se on paljon helpompaa teille, kun ei tarvi lukee kilometri kaupalla tekstiä :)

Jotain pientä edistystä

Mentiin käymään Danburyssa Theresan kanssa taas vähän shoppailemassa. Tällä shoppailu kertaa tapahtui ihme, kun ne mitä mentiin hakemaan löytyi -ja vielä ensimmäisestä kaupasta. Hajotin laukkuni perjaintaina, joten piti ostaa uus. Noh, tuli kaks mukaan, toinen on varalla ;) 

H&M
Forever 21
Ostin myös vihdoin flip flopit. Nyt mulla on peräti kahdet kengät täällä (salikenkiä ei lasketa mukaan)! Kattelin myös gladiaattorisandaalin tyyppisiä sandaaleita, mutta ne makso vähän päälle 20, niin en ollu ihan varma että onko ne sen arvoset. Nyt kun sit ajattelee, niin ei se 20 nyt niin paljoo oo, etteikö yksiä kenkiä vois ostaa...

Lisää elokuvia...

Kävin kirjastossa lainaamassa pari elokuvaa. Kirjaston Dvd-hylly on suoraan kuin joku Makuunin hylly. Siellä on ihan kamalasti elokuvia, ja jos siellä ei oo tarpeeks, niin menee vaan seuraavaan kirjastoon niin on taas valikoimaa. Sieltä myös löytyy ihan uusimpiakin elokuvia, ihan 2010-vuoden elokuvia, joita ei kyllä meijän kirjastoissa oo. Lainasin (500) days of Summer, Goal, Leap year ja Basic instinct 2. 


Illalla kattelin sitten ton (500) Days of Summerin, kun sitä oli kehuttu niin paljon. Elokuva oli hyvä, mutta se muija ois voinut käyttäytyä vähän eri tavalla. Tykkään naisnäyttelijästä Zooey Deschaneli ja se näyttelee hyvin, mutta sen roolihahmo oli ihan kuspapää tossa elokuvassa.  

Viikonloppu


Yhdistän nyt taas pari päivää, kun ei ole tapahtunut mitään erioista.

Lauantai:

Grandma Rose (Francesin äiti) tuli syömään meille päivällistä. Meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Maxin baseball-peliä, mutta se oli peruttu sateen takia. 

Tää sää ei oo nyt ollut mitenkään kauheen kehuttavaa. Eilen ei satanut, mutta oli kuitenkin harmaata, ja ei ollut ihan varma alkaako sataa. Sitä ennen on ollut viiden päivän sadeputki. Kaikki sanoo, että tällainen sademäärä ei ole ihan normaalia täällä, ja että täällä ei oo ollut kevättä ollenkaan. 
                                                                                                             
Sunnuntai:

Tmää viikonloppu on ollut oikein leffaviikonloppu. Tänään menin sitten Theresan, sen poikien (Richardin ja Williamin), Francesin, Gregin, Maxin ja Maxin kaverin Mathewn kanssa elokuviin. Mentiin kattoon Pirates of the Caribbean: On strange tides. Mun ja Theresan mielestä elokuva ei ollut mikään kummonen, mutta sitten taas Frances ja Greg tykkäs tästä enemmän kuin kahdesta edellisestä.

Penelope Cruz ei ollut parhaimmillaan, ja oli aika ärsyttävä itse asiassa. Niin ihana Jack Sparrow ei ollut niin ihana kuin ennen. Enkku oli vaikeeta ymmärtää, johtuen sanastosta, ei niitten ääntämisestä. Vähän harmitti että jotkut vitsit meni ohi ihan kokonaan, kun ei ymmärtänyt. Päätin kuitenkin, että sit kun tuun takas Suomeen, katon sen uusiks tekstien kanssa. Toivottavasti se paranee siitä.  


Illalla kattelin sitten vielä Dvd:ltä Coco avaint Chanelin. Aivan mahtava Audrey Tautou Gabrielle (Coco) Chanelina. Ihanan romanttinen ja hauska, mutta kuitenkin tuli kyyneleet silmiin. Juuri tällaisista elokuvista tykkään, varsinkin kun saan kattoa ne yksin.

Mukava päivä

Päivällä käytiin jätskillä Carvellissa Theresan kanssa. Jätski oli hyvää ja sitä oli paljon. En oo koskaan saanut niin halvalla (tais olla jotain 4d) niin isoo jäätelöö. Oli aika taivas. Vohveliosa oli kuitenkin ihan kamalaa, mutta sitä en sit syönyt.

Minttujäätelöä suklaamuruilla
Max oli koulussa tutkinut ja opiskellut ravuista kaiken näkoistä tällä viikolla. Tutkimukset loppu tänään, joten siellä oli arvonta ketkä saa ottaa mukaansa ravun. Max voitti juuri sen minkä haluskin ja toi sen sitten kotiin lemmikiksi. Sen nimi on Kits, ja se haisee ihan kamalalle.



Kävin illalla myös elokuvissa Theresan, Emman, yhden irlantilaisen ja israelilaisen tytön kanssa Mt Kiscossa. Käytiin katsastamssa Bridesmaids.


Suosittelen tota elokuvaa. Ihan mielettömän hauska! Elokuvan lopun nyt pysty arvaamaan, mutta ei se haitannut. Hauskaa oli.

Itävaltalainen tyttö Julia tuli jättämään hyvästit, kun sen vuosi oli loppunut. Huomenna se lähtee sit länsirannikolle matkusteleen. Itkuhan siinä meinas tulla, kun kaikki muut itki. Ite oon  jutellu Julian kanssa ehkä maximissaan kolme kertaa, mutta silti se oli surullista. Ite oon joskus sitten samassa tilanteessa, että eroan täällä uusista kavereista, enkä ehkä enää koskaan nää niitä.

Suunnitelmien muutos

Aamusella menin kirjastossa käymään. Theresalla oli siellä varattu Seinfield:n ensimmäinen kausi. Isäntäperhe oli suositellut sitä Theresalle, kun se on kuulemma amerikkalaisin sarja mitä on tehty.

Illalla mentiin Maxin baseball harjoituksiin. Kun päästiin kentällä niin selvis, että ollaan ainoot siellä! Ei meille vaan oltu kerrottu, että ne harjoituset oli peruttu. Harjoitukset perutaan yleensä sateen vuoksi, mutta kun sinä päivänä ei ollut satanut, niin ajateltiin että ne pidetään.

Mentiin siis läheiseen puistoon vähäks aikaa.

Ensimmäinen kuukausi täynnä

Keskiviikko meni koneen kanssa tapellessa, joten nyt on sit hyvä esitellä tämä nykyinen oma kone.



Jos ei ihan tämä, niin ainakin joku tän tyyppinen:

What's Included

  • HP Factory-Refurbished Laptop / AMD Athlon™ II Processor / 15.6" Display / 3GB Memory / 320GB Hard Drive
  • 6-cell lithium-ion battery
  • 65W AC adapter
  • Software: CyberLink DVD Suite; Adobe Reader; HP Photo Creations and more
  • Owner's manual

Product Features

  • From our expanded online assortment; not available in all Best Buy stores
  • VISION Technology by AMD
    Makes your digital photos and Web sites look amazing and gives a boost to digital music playback.
  • AMD Athlon™ II dual-core processor P320*
    Features up to 3.2GT/sec. system bus.
  • 3GB DDR3 memory
    For multitasking power, expandable to 8GB.
  • Multiformat DVD±RW/CD-RW drive with double-layer support
    Records up to 8.5GB of data or 4 hours of video using compatible DVD+R DL and DVD-R DL media; also supports LightScribe direct-disc labels using compatible LightScribe media.
  • 15.6" LED high-definition display
    With BrightView technology and 1366 x 768 resolution showcases movies and games in stunning clarity.
  • 320GB Serial ATA hard drive (5400 rpm)
    Offers plenty of storage capacity.
  • ATI Mobility Radeon HD 4250 graphics
    With up to 1405MB total graphics memory for lush images and vivid detail. HDMI output for flexible connectivity.
  • One-touch launch and Action keys
    For fast access and control.
  • Built-in webcam with microphone
    Makes it easy to video chat with friends and family.
  • 5-in-1 media reader
    Supports Secure Digital, MultiMediaCard, Memory Stick, Memory Stick PRO and xD-Picture Card formats.
  • 3 high-speed USB 2.0 ports
    For fast digital video, audio and data transfer.
  • Built-in wireless LAN (802.11b/g/n)
    Connect to the Internet without wires.
  • Built-in 10/100Base-T Ethernet LAN
    With RJ-45 connector for quick and easy wired Web connection.
  • Weighs 5.5 lbs. and measures just 1.4" thin
    For easy portability.
  • Textured HP Imprint finish with prism design in charcoal
    For a stylish look.
  • Windows 7 Home Premium Edition 64-bit operating system preinstalled
    Provides a stable computing platform.
  • Software package included
    With CyberLink DVD Suite, Adobe Reader, HP Photo Creations and more. Microsoft Office Starter 2010 also included (product key card required for activation; sold separately).
  • ENERGY STAR qualified
    Designed to use less energy and meets strict energy efficiency guidelines set by the Environmental Protection Agency and U.S. Department of Energy.
  • AMD, AMD Arrow logo, AMD Athlon, QuantiSpeed, AMD PowerNow! and combinations thereof are trademarks of Advanced Micro Devices, Inc.

    *This model number indicates relative software performance among this AMD processor family.
Omat kokemukset tästä koneesta on vähän ristiriitasia. Kone on nopea, mutta en tykkää hiirestä kun se jää välillä vähän takkuaan. Windows 7 käyttöjärjestelmä on uusi mulle, mutta kyllä tähän tottuu. Käyttöjärjestelmä on enkuks, ohjelmat jokka oon ladannut netistä (Mozilla, skype) ja näppäimistö on suomeks. En tosin tiedä missä kaikki merkit on kun nappulat on eri. Lihasmuisti pelastaa tämän tilanteen onneksi suurimmaksi osaksi :D

    Ma 16. ja ti 17.5

    Maanantain löffäsin vaan kotona. Gregin vanhemmat tulivat käymään. Ne on menossa Lontooseen lomalle huomenna, niin ne jätti auton tänne hoivaan, ja Greg saattaa ne sitten huomenna matkaan. 
                                                                                                                       

    Tiistaina menin Theresan kanssa ruokakauppaan ostoksille, kun sen piti hoitaa ruokaostokset. Nämä lähti mun mukaan:

    Söin näitä muksuna, mut sit ne katos kaupoista
    On se vaan niin hyvää...

    tiistai 24. toukokuuta 2011

    Loppupäivä cityssä

    Kierreltiin myös vähän muualla kaupunkia. Käveltiin ihan kamalasti. Ymmärrän hyvin minkä takia kaikki sanoo, että cityssä paras kulkuväline on apostolin kyyti, ja että paras väline mitä tarvitset on hyvät kengät.
    Times Square
    Public library
    Rockefeller center
    Saint Patrick´s cathedral
    Joku turisti kuvassa kanssa


    Empire state buildingin kyltti ja Chrytler building

    Grand central terminal
    Scandinaavinen kauppa!
    Ton päivän jälkeen oli ihan naatti. Päivällisen jälkeen pääsi ihanasti omaan huoneeseen avaamaan uuden koneen ja hiljentyä sen rauhoittavaan hurinaan...

    Madame Tussauds

    Lähdettiin tänään sunnuntaina junalla kohti cityä Theresan kanssa. Tarkoituksena oli mennä Madame Tussauds:n vahamuseoon tarkastelemaan eläviä ja kuolleita julkkiksia ja merkkihenkilöitä. Tässä osa satoa:


    Brangelina ja Kim Kardashian


    Jack Sparrow


    Napoleon ja Michael Jackson


    Barack ja Michelle Obama


    Superman (Clark Kent) ja Andy Warhol


    N´sync

    Eurovision vs Thor

    Tänään kävin ostaan ihka ensimmäisen oman tietokoneen omilla rahoilla! Vähänkö oli helpottavaa tietää, että nyt saan nopeen koneen, ja voin tehdä mitä ikinä haluan tällä. Ei tarvi varoa niin paljon, kun on omana ja voin heittää tän vaikka ikkunasta ulos, jos siltä tuntuu. Tänään oli kuitenkin sen verran kiire päivä, etten kerennyt perehtymään koneeseen yhtään.

    Hp
    Mun piti olla Theresella 14.30, mutta hiukan myöhästyin. Olin niillä 14.50. Theresa meni hakeen pizzan, ja oli takaisin 14.58 ja Euroviisut alkoikin täällä kello 15.00. Meillä oli siis juuri täydellinen ajoitus. Mistään ei jääty paitsi.

    Tän vuoden biisit olivat huonoja, eikä myöskään tykätty niistä järjestelyistä siellä. Juontajat eivät olleet ees hauskoja! Ne myös näytti vaan paria suurinta kaupunkia niissä videoissaan. Eikä ne videot ollu ees mitenkään imartelevia. En menis käymään Saksassa niiden videoiden perusteella. Siellä ei myöskään ollut yhtään voittajabiisiä, joten oli jännittävää kattella kuka voittaa.

    Danbury
    Illalla mentiin kattoon vielä Thor elokuviin. Natalie Portman yhtä ihanana kuin ennenkin, ja Thor:n näyttelijä joku uus komistus :) Elokuva oli hauska, ja mielenkiinnolla jään odottamaan kakkososaa.

    Thor voitti vasarallaan :)

    13th Friday

    Seuraavana päivänä...
    Tänään Max teki sellaisen tempun, että oli oksentanut koulussa. Hain Maxin koulusta, ja olin sen kanssa sitten kotona. Kävi kuitenkin ilmi, että Maxin oksentaminen oli oikeastikin temppu. Max mitään ollut oksentanut koulussa. Halus vaan kotiin pelaan wiitä.

    Illan olin ihan kotona. Maxilla oli cub scout, joten talo oli hiljanen vähän aikaan.

    sunnuntai 22. toukokuuta 2011

    Pocket full of sunshine


    Tänään paisto aurinko oikein kunnolla ja oli kaikkein lämpimin päivä tähän menessä. Menin tohon etupihalle ottaan arskaa ja tekeen siluetti ristikoita. Tässä on tulos:

    Toiset vois vaikka sanoo että: "Oh my god, Paulan selkä". Kuva ei kerro ihan koko totuutta.
    Ostin tänään aurinkorasvaa ja after suniakin. Jälkimmäinen tuli heti käyttöön.

    Asvalttiviidakko

    Käytiin tänään Theresan kanssa metsästämässä meille läppäreitä. Staples ensin ja sitten Best buy.


    Best buyssa oli huomattavasti parempi valikoima, kuin Staplessissa. Siellä oli Hp, Samsung, Dell, Sony, Acer ja pari muuta mulle vähän tuntemattomampaa, kun taas Staplesissa oli vaan Hp, Dell ja Acer. Siellä oli pari konetta, jotka jäi kiinnostaa. Sinne palataan vielä!


    lauantai 21. toukokuuta 2011

    Danbury part 2

    Menin Theresan kanssa tänään ostoksille Danburiin. Neljäs paita on nyt päällä, niin ei tuu kuvaa siitä.



    Illalla oli sitten taas viikoittainen Starbucks tapaaminen au pairien kanssa :) Jotenkin musta tuntuu, et muut asiakkaat koittaa vähän vältellä tota Starbuksia aina tohon aikaan :D Siellä ei oo melki ketään muita kun me tiistai-iltaisin!

    Pöyräkaupoille

    Tomaatti, mozzarella, pesto panini
    Kävin Theresan kanssa syömässä lounasta Staebucksissa. Tai no haettiin sieltä mukaan ja jäätiin ulos syömään. Täällä ei ole mitään penkkejä missään ulkosalla. Tyhmää. Istuttiin rotvallille (tien reunaan, katukivetykselle) syömään eväitä. Olis muuten aika plussaa kahvilalle tai jätskipaikalle, jos olis ees pari pöytää ulkona. Siitä tulis heti ainakin mun vakipaikka.

    Nasty
    Illalla käytiin ostaan Maxille uusi pyörä baseball-harjoitusten sijaan. En tiennyt että pyörän ostaminen on niin vaikeeta. Käytiin ensin kahdessa Prisman tapasessa kaupassa, mutta kun niissä ei ollu ees mitään valikoimaa, niin mentiin Toys are us:iin, ja sieltä se pyörä sit löyty.

    Missään näistä paikoista ei ollut myyjän tapastakaan lähettyvillä, jolta ois voinu kysyä neuvoa. Ja sitten mikään ei meinannut kelvata Maxille. Oltiin varmaan joku tunti siellä Toys are us:issa, ennen kun Max sai sanotuks, että toi on hyvä pyörä.

    Se oli kanssa vähän hassua, että lähdettiin laatikon kanssa sieltä kaupasta ulos, eikä pyörän. Se pyörä pitää nimittäin ite koota!!

    perjantai 20. toukokuuta 2011

    Ikkunan pesua

    Francesin äiti oli juuri tullut Australiasta, ja oli tuonut Maxille kynän, jolla voi piirtää ikkunaan ja sen voi sitten pestä vedellä pois.

    Tässä on kuva minkä Max teki aamulla ennen kouluun menoa, mutta ilmeisesti ei ollut siihen tyytyväinen, joten Max yritti pestä sen pois.
    Tällaiseksi se jäi, kun Max lähti kouluun. Itse en ole tehnyt asialle mitään, mutta tässä on tulos:


    Ikkuna on puhdas. Kuva on otettu vähän myöhemmin, kun tuona samaisena päivänä, mutta kuitenkin. Pieni jälki on jäänyt rätistä, mutta muuten on puhdasta