Lauantaina käytiin katsastamassa Rio! Elokuvan musiikki oli kyllä sen verran samban puoleista, että tanssihan siinä meinasi tulla kesken elokuvan. Ihmiset olivat ihan fiilingeissä. Naurua ei tarvinnut odotella tai pidätellä. Vitsejä tuli alusta loppuun.
Sali oli ehkäpä hieman isompi kuin Tampereen Plevnan ykkössali, joka on siis Tampereen isoin sali. Elokuvateatterin tunnelma oli todella erilainen kuin Suomessa. Ihmiset olivat paljon vapautuneempia ja riehakkaampia. Riehakkuus voi osaksi johtua siitä, että näytös oli joku lapsinäytös. Jos olette nähneet amerikkalaisia tv-sarjoja, niin osaatte kuvitella millainen meno siellä oli. Jotkin ihmiset jopa taputtivat elokuvan lopussa, ja se oli ihan uutta minulle. En taputtanut mukana. Minkä takia taputtaa kun tekijät eivät saa siitä kuitenkaan tietää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti