Mitä mä GPS:llä?

Max meni Francesin töihin tutustumaan, joten mulla oli sitten koko päivä aikaa tehdä mitä huvittaa. Olin hiukan näreä siitä, että sain tietää tästä järjestelystä vasta aamulla, mutta
ei sille voi mitään, jos unohtaa kertoa.

Päätin sitten lähteä pienelle ajelulle taas vaihteeksi. Ajelin ihan rauhassa ensin tuttuja paikkoja, mutta sitten yhtäkkiä olinkin jollain moottoritiellä menossa jonnekin, mistä mulla ei ollu mitään hajua! Pidin pääni kylmänä ja ajattelin, että pikku hiljaa vois käydä kääntämässä jossain ja palata takasin. Tien numeron ja suunnan tiesin onneksi tienvarsilla olevista kylteistä, joten päinvastaseen suuntaan vaan.

WELCOME TO CONNETICUT! Nyt alko jännittämään vähän enemmän, että missäs himputissa sitä ollaan (ja nyt kaikille näsäviisaille, niin tietenkin sitä oltiin Conneticutissa). Ajelin eteenpäin kaikessa rauhassa. Tuli kyltti: Danburi aerport. Danburi kuulosti jollain kaukaisella tapaa tutulta, joten päätin että menen sinne. Tienvarteen ilmestyi kyltti: Danburi mall. Ajattelin mennä siellä käymään, kun auto pit saada kuitenkin ympäri jossain. Olin ajanut siihen mennässä varmaan jonkun tunnin-tuntipuoltoista siitä kun lähdin kotoa. Mukana on myös tuttujen teiden ajoaika.

Kun kauppakeskus tuli näkyviin, niin tajusin, että olin käynyt siellä aikasemmin. Olin käynyt siellä lauantaina Maxin ja Francesin kanssa nopeeta. Pienoinen helpotus, kun siellä oli edes jotenkin kaukaisesti tuttua juttua! Rahaa ei nyt ollut ihan hirveesti mukana, kun en ollut suunnitellut mitään kauppakeskuskierrosta, mutta kyllä sieltä mekko, t-paita ja shortsit lähti mukaan ja aikaa vietin jonkun vähän päälle tunnin :)

Kotimatka oli sitten toinen seikkailu. Frances oli sanonut aamulla, että tänään sataa jossain kohtaa. Pääsin kuivin jaloin takaisin autoon, mutta kun olin ollut autossa 10 minuuttia, alkoi satamaan taivaan täydeltä. Jollakin tavalla pääsin samalle tielle takaisin jolta olin tullut. Suunta oli oikea. WELCOME TO NEW YORK THE EMPIRE STATE. Vielä ei oltu kuivilla. Varsinkaan kun sade yltyi koko ajan. Oli helmi koittaa suunistaa kotiin, kun ei ensinnäkään tienny mistä rampista pitäis mennä pois, toiseks hyvä kun näki edellä ajavan auton ja kolmanneks sitä vettä tuli niin perkeleesti. Autot kulki 40-45mph (m=mailia, ei metriä) ja nopeusrajoitus oli 55mph (mutta aika moni ajo aamulla päälle 60mph).

Sitten jouduin hukkaan. Nousin vissiin väärästä rampista vahingossa ylös ja ohops. Pysähdyin jonkun mäkkärin pihaan vähän hengähtään ja kattomaan karttaa. Autosta en noussut pois, kun en halunnu kastua. Kartasta en saanut mitään tolkkua. En tiennyt yhtään mitään tiennumeroa, katuosoitetta enkä edes kaupunkia jossa olin. Lähdin takaisin tien päälle, naama sinne mistä olin tullut. Ajelin pienempiä teitä vähän aikaa, mutta sitten taas päädyin sille isolle tielle ja naama takaisin Danburiin!

Nousin pois motarilta ja päädyin johkin pieneen kaupunkiin. Siellä sade oli tauonnut hetkeksi ja menin ostamaan vettä. Tässä kohtaa myös ajaminen alkoi jo hieman puuduttaa, niin päätin ihan senkin takia pysähtyä hetkeksi.  Seuraavaksi sain nenän taas etelään päin isolla tiellä.

Nuosin ylös jostain tutun kuuloisesta rampista, ja hetken aikaa kun ajelin, niin sitten siinä olikin jo kyltti Yorktown hightsiin. Eikä sinne ollut matkaan kun joku 4m! Oli pienoinen helpotus, että olin niin lähellä kotia. Ajattelin, että teen nyt varman päälle ja menen Yorktown hightsin kautta kotiin. Söin subwaylla lounaan ja ajelin kotiin. Kotimatka kesti yli 2 tuntia :D

Äiti varmaan lukee tätä seikkailua kauhulla, mutta ei se niin pelottavaa ollut. Olisin aina voinut kysyä neuvoa joltain, koska amerikkalaiset tykkää auttaa. Ne olis ollut ihan onnessaan siitä. Mulla oli kartta mukanani, että jos olisin halunnut, niin olisin voinut vaikka siellä mäkkärin pihassa tarkastella paikkaa tarkemmin ja paikantaa itteni kartassa. Hiukan harmittaa, kun en tajunnut ottaa valokuvaa siitä sateesta siellä mäkkärillä :s

Kotiin kun pääsin, menin nukkumaan. Nukuin varmaan jonkun pari tuntia. Illalla mentiin Maxin ja Francesin kanssa syömään sushia. Max rakastaa sushia. Se vois syödä pelkästään sitä eikä mitään muuta. Itselleni tämä oli toinen sushikokeilu. Alkuun oli Miso-keittoa ja pääruuaksi oli Makia (rullia) ja Nigirizushi (kalaa riisipedillä). Mulla oli sellanen aloittelijoidenlautanen, jossa oli vähän kaikkea. Kaloja oli varmaan viittä eri sorttia. Lohta, tonnikalaa, siikaa ja sit pari tuntematonta sorttia. Jopa se lohi tökki, vaikka oon tottunu syödään graavilohta.


Musta ei vieläkään tullut mitään suurta sushin ystävää. Raaka kalaa on hyvää, mutta ei sitä saa olla hirveen paksua klönttiä. Eikä se riisikään nyt niin kauheen hyvää oo. Max söi niinkin hyvin, että tuli paha olo.